Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Mennyt viikko. 17.02. Plus Pariisin visiitti.

No eihän tää pysy missään järjestyksessä! Maanantai 12.02. Keittiö vuorossa. Aikamoista arpomista oli kun ei oikein aineksia ollut mitä tehdä. Sipulikeittoa piti tehdä mutta se muuttui tomaattikeitoksi joka lopulta olikin sitten pastaa tomaatti kastikeessa. Myös meidän alkuruoka sai kummastusta aikaan. Siinä oli siis, kiiviä,päärynää ja joku vihannes joka ei juurikaan maistunut miltään mutta oli narskuvaa. Tiistai. Siivous vuoro, eipä ihmeellistä. Piti myös aloitella rappusten tekoa, edellinen kaivettu rappunen alkoi olemaan jo väsynyt joten piti rakentaa puusta uusi. Keskiviikko. Nyt pakko myöntää ettei muistikuvaa. Ehkä rappusten teko jatkui tai joitan. Torstai. Olin taas ns "leipä tiimi". Tehtiin sämpylöitä sekä about suomalaisia korvapuusteja. Myös tuli tehtyä puutarhassa pieni aita että pysyy istutukset kuosissa. Perjantai. Vähän aikaisempi herätys kun normaalisti koska lähtö Pariisin ! Bussilla kesti noin 5h ja sen kyllä huoma...